Viime sunnuntaina kävi jotain omituista. Nimittäin mieheni on ollut todella ahdistunut varsinkin kuopuksemme syntymän jälkeen ja valitettavasti se on heijastunut voimakkaasti parisuhteeseen. Tätäkin blogia aloin pitämään lähinnä selvitelläkseni ajatuksiani, koska repeämispiste tuntui olevan aika lähellä. Monesti viime aikoina jo sanoin ääneenkin ystävilleni ajatuksen, etten enää jaksa, mutta en tiedä ulospääsyä tilanteesta.

Sunnuntaina istuin lasten kanssa jumalanpalveluksessa mieheni ollessa muissa tehtävissä samassa rakennuksessa. Lähetin epätoivoisen rukouksen ylöspäin, että joku ihminen menisi mieheni luo ja sanoisi oikeat asiat hänelle, ne mitä en itse ole kyennyt sanomaan. Hän odotti minua pienessä kirjamyymälässä ja kysyi minulta, voiko ostaa erään kirjan. Olin pettynyt, koska rukouksiini ei vieläkään vastattu, kunnes vilkaisin kirjaa. Se oli juuri oikea kirja tilanteeseen. Mieheni luki sen vielä samana iltana ja keskustelimme parin päivän päästä pitkään aiheesta.

Täällä ukkostaa, jatkan aiheesta lisää joku toinen päivä.